Yhdistyksemme toiminta kohdistuu lasten ja nuorten koulunkäynnin ja vapaa-ajan tukemiseen paikallisesti. Myönnämme stipendejä koululaisille ja annamme lapsiperheille pienimuotoista taloudellista tukea. Lasten harrastustoiminnan mahdollistaminen on meidän sydäntämme lähellä ja yhdistyksemme on mukana Eväitä Elämälle -ohjelmassa. Myöntämällä harrastustukea pyrimme mahdollistamaan että lapsilla olisi mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Harrastustuen myönnettyyn määrään vaikuttaa aina perheen taloudellinen tilanne.
Yhdistyksemme kautta voi auttaa lapsia myös lähialueilla ja kansainvälisillä kriisialueilla. Lähetämme kaksi kertaa vuodessa avustuksen Pelastakaa Lasten Lasten Hätäapurahastoon. Näin olemme kummeina kaikkein suurimmassa hädässä oleville lapsille.
Teemme yhteistyötä koulujen, seurakunnan sekä hyvinvointialueen sosiaali-ja perhetyön kanssa. Vastaanotamme lahjoituksia ja keräämme varoja mm. kirpputoritoiminnalla.